The Rasmuksen Eero tutustutti turkulaiset intialaiseen musiikkiin ja sahaja joogaan
Turun sateisella iltatorilla meditoitiin eilen keskiviikkona intialaisvaikutteisen musiikin tahdissa. Liettualaisen Shanti-yhtyeen tutustuttaessa turkulaisia sahaja joogan inspiroimaan musiikkiin, seremoniamestarina toimi The Rasmuksen basistina tunnettu Eero Heinonen. Hän on harrastanut sahaja joogaa kuusi vuotta ja soittaa myös intialaisesta musiikista vaikutteita hakevassa Sahaj Unlimited-yhtyeessä.
– Tämä ei ole kaupallinen projekti, vaan teemme musiikkia erilaisella asenteella. Tämä on musiikkia, joka tulee suoraan sydämestä, Heinonen kertoo.
Sahaj Unlimited -yhtyeen oli myös määrä esiintyä Turun Soitannollisen Seuran järjestämällä iltatorilla, mutta turkulaisyleisö sai tyytyä vain yhteen lauluun – yhtyeelle varattu aika kului umpeen ryhmän jäsenten juututtua liikenneruuhkaan matkallaan Turkuun.
– Soitamme saman tyylistä musiikkia kuin liettualainen Shanti-yhtye. Osa lauluista on rytmisempiä ja tanssittavampia ja osa rauhallisempia, Heinonen valaisee.
– Laulut kertovat jumalallisesta voimasta eli tämä on hengellistä musiikkia, hän vielä tarkentaa.
Meditointi osa jokaista päivää
Sahaja jooga on yksinkertainen meditaatiotekniikka, joka perustuu oman olemuksen oivaltamiseen itseoivalluksen kautta.
– Ihmisen mieli on aina menneessä tai tulevaisuudessa. Nykyhetki on kokematta. Meditaatio on juuri nykyhetki, Sahaj Unlimitedissä laulava Roosa Toivonen selittää.
Eero Heinonen kertoo suhtautuneensa aluksi hyvin varauksellisesti sahaja joogaan.
– En ollut nuorena henkinen ihminen, joten aluksi olin epäileväinen. Tajusin kuitenkin pian, että juttu toimii ja auttaa näkemään ne asiat, mitkä aiheuttavat pahaa mieltä.
Heinonen meditoi päivittäin, aamuin ja illoin – myös kiertueella. Hän kertoo näyttäneensä myös muille The Rasmuksen jäsenille, mistä joogassa on kysymys. Vaikka bändikavereilla kokeilunhalua riittikin, ei Heinosen veroista kiinnostusta sahaja joogaan syntynyt.
Sahaj Unlimitediä pian myös levyllä
Heinosen toisen yhtyeen, Sahaj Unlimitedin jäseniä yhdistää kuitenkin juuri kiinnostus sahaja jooga -meditaatiota kohtaan. Sahaj Unlimitedin esiintyessä lavalla voi olla viisi, kuusi ihmistä tai jopa kaksikymmentä musisoijaa. Kysymyksessä on siis varsin vapaamuotoinen orkesteri, jossa soittaa niin ammattimuusikoita kuin joogan kautta mukaan löydettyjä laulajiakin. Heinosen ohella ryhmässä soittaa myös esimerkiksi elokuvasäveltäjä Tuomas Kantelinen, joka ennakkotiedoista poiketen ei päässyt saapumaan Turun keikalle työkiireiden vuoksi.
Turun keikka on osa yhtyeen Baltian kiertuetta, joka päättyy tänään torstaina Vaasaan. Pian yhtyettä voi kuitenkin kuunnella myös levyltä, joka julkaistaan kuukauden sisällä.
Eero Heinosella riittääkin promotoitavaa: Sahaj Unlimitedin Vaasan tämänpäiväinen keikka jää väliin hänen matkatessaan Tukholmaan promotoimaan The Rasmuksen syyskuun puolivälissä julkaistavaa levyä. Vaikka aika ei jokaiseen Sahaj Unlimitedin keikkaan riitäkään, sopii meditointi myös kiireisen muusikon aikatauluun.
– Tämä on harrastus, joka on lähellä sydäntä. Kun tulee kotiin rundilta, on mukava rauhoittua meditoimalla, Heinonen toteaa.
Kaisa Korhonen
