Sisä-Savon SanomatTiistai 18/12/2001

Rauha ja ilo asuvat ristiluussa

Jooga ja mietiskely auttavat tasapainoon

Ei yhdistyksiin liittymistä, ei organisaatioita eikä rahankeruuta. Ei myöskään nykyisiin korostunutta onnen etsintää.

 – Onnessa on mukana epäonni ja onni, eli se on kahtalainen käsite, kun taas Sahaja Yogassa tavoitteena on itsensä tunteminen, tasapaino ja elämänilo. Ilo on yksiselitteisempi käsite kuin onni, sanoo Sari Kaismala.

 – Elämänilo on nykyhetkessä: ihminen ei murehdi menneitä eikä suunnittele tulevia. Olotilaan ei kuitenkaan jäädä lillumaan, vaan ihminen on kuitenkin dynaaminen.

 – Ihmiset etsivät nykyisin paljon elämän syvempää merkitystä. He ovat kiireisiä ja stressaantuneita ja tarvitsevat pysähtymistä. Sahaja Yogaa harjoitetaan jo yli yhdeksässäkymmenessä maassa, kertoo Maija Lintula.

Tuhansia vuosia vanhat henkiset traditiot ja perinteet on yhdistänyt Sahaja Yogaksi intialainen Shri Mataji Nirmala Devi.

Stressaako tulevaisuus, masentaako menneisyys

Rauhaan, hyvään oloon ja tasapainon tunteeseen päästään itseoivalluksen eli ristiluun kautta: tuossa selkärangan alaosaan sijoittuvassa luussa uinuu puhtaan halun energia, kundaliiniksi kutsuttu äidillinen voima.

Meditaatiossa kundaliini nousee ristiluusta selkärankaa pitkin päälaelle ja yhtyy kaikkialla olevaan voimaan. Se matkaa henkisiä ominaisuuksia ylläpitävien energiakeskusien eli chakrojen kautta ja ottaa käyttöön nykyhetkeä edustavan keskikanavan. Fyysisellä tasolla chakrat vastaavat keskushermoston hermopunoksia.

Ihmisiä on yleensä kahdenlaisia: oikeanpuoleiseen järjen kanavaan painottuneet ovat taipuvaisia stressaantumaan tulevaisuudesta, vasempaan tunteen kanavaan painottuvat taas suuntautuvat enemmän menneisyyteen ja saattavat masentua.

Tasapainoisuus lisääntyy meditoinnin myötä, kun keskikanavaa harjoitetaan.

Omasta sisimmästään tietoiseksi tullut ihminen saavuttaa yhteyden eli yogan. Sahaja puolestaan tarkoittaa spontaania, sisäsyntyistä; kundaliini, kehon hienorakenne ja halu henkiseen kasvuun on jokaisessa.

Tasapainon lisääntyminen tuntuu esimerkiksi mielialojen tasaantumisessa. Mitä säännöllisemmin meditoi, sitä nopeammin vaikutukset ilmenevät.

Lintulan mukaan monet ovat saaneet Sahaja Yogasta apua esimerkisksi päihderiippuvuuteen.

 – Muutos on spontaani. Tietoista päätöstä ei tarvitse tehdä eikä sen toteuttamatta jättämisestä tunne syyllisyyttä, korostaa Kaismala.

Taiteet tukevat itsetuntemuksen etsintää

Kaismala, Lintula ja neljä muuta Sahaja Yogan harjoittajaa esittelivät Sahaja Yogaa ja meditaatiota Suonenjoella joulukuun alkupuolella. He tulevat Suonenjoelle vielä tammikuussa.

Meditaatioon liittyy olennaisena osana musiikki, joka Suonenjoella oli perinteistä intialaista musiikkia, Se harmonisoi ja tasapainottaa.

Suotuisaa sisäisen tasapainon etsimiselle on laulaminen. Sahaja Yogan laulujen kieli on usein sanskriiti tai hindi, mutta myös englanti.

 – Taiteet ovat hyvästä. Klassisessa musiikissa on paljon harmoniaa lisääviä sävellyksiä ja joululauluista hyvä on esimerkiksi Silent night eli Jouluyö, juhlayö, mainitsee Kaismala.

Suonenjoki
Anna Kaasinen

Muut artikkelit Sahaja Joogasta: